Kolme lentoemoa Xi'anissa
Sisällysluettelo |
---|
Lyhyesti
Matkustamme Xi'aniin, kiinalaisen kulttuurin alkujuurelle, antiikin ajan suurkaupunkiin.
- 2021-12-18 Teksti tarkistettu.
- 2018-10-07 Teksti julki.
- 2018-09-02 Teksti alkaa.
- 2018-08-29 Matka päättyy.
- 2018-08-27 Matka alkaa.
Johdanto
Kiina on suuri maa sekä maantieteellisesti että kulttuurisesti ja todennäköisesti sen vaikutusvalta tulee merkittävästi kasvamaan kuluvalla vuosisadalla. Tässä on jo riittävä syy lähteä liikkeelle, mutta kun saan kiinaa puhuvan kaverin oppaaksi, niin lähtökohdat matkalle ovat vähintäänkin herkulliset.
Xi'an on ollut Kiinan keisarillinen pääkaupunki yli tuhannen vuoden ajan Qin-dynastiasta Tang-dynastiaan asti (221 eaa.–904 jaa.) (viite).
Viisumi maksaa 178 euroa. Kiinassa ei toimi länsimaalaiset internet-palvelut ilman VPN:ää. Yleisessä hätänumerossa ei kuulemma puhuta englantia.
Finnair lentää ainoana länsimaisena lentoyhtiönä Xi'aniin (viite).
Matka
Tulviva joki
Kiinalaisen kulttuurin alkujuuri on lähtöisin Keltaisenjoen varrelta – samallailla kuin ensimmäiset läntiset kulttuurit syntyvät Niilin, Eufratin ja Tigriksen varsilla. Tulvivat joet ovat olleet ihmiskulttuurien kehtoja ympäri maapallon (viite).
Kiinalainen historiantulkinta perustuu dynastioihin, joita on ollut epämääräinen määrä (viite). Yhteistä suurimmalle osalle niistä on, ainakin Qin-dynastiaan asti, että dynastiat muodostuvat Keltaisenjoen ympärille.
Xia-dynastia (c. 2000 eaa.) © Lamassu Design
Shang-dynastia (c. 1300 eaa.) © Yu Ninjie
Zhou-dynastia (c. 1000 eaa.) © Ian Kiu
Qin-dynastia (c. 210 eaa.) © Yu Ninjie
Ensimmäinen keisari
Kiinan ensimmäinen keisari on keisari Qin, Qin-dynastian päämies, joka yhdistää suuren valtakunnan ensimmäistä kertaa luomalla yhteisen rahan sekä mitta- ja kirjoitusjärjestelmän. Kahdeksan tuhannen sotilaan terrakotta-armeija on hänen hautansa ja samalla myös yksi Kiinan vanhimmista rakennuksista (viite) (viite).
Keisari Qin, Kiinan ensimmäinen keisari (221-210 eaa.) © Public Domain
Silkkitie
Qin-dynastian jälkeen seuraa neljä sataa vuotta kestänyt Han-dynastia (206 eaa.–220 jaa.), joka myy välikäsien kautta Rooman valtakuntaan silkkiä ja muita ylellisyystuotteita (viite). Nykyään Silkkitie kulkee Kouvolaan (viite).
Xi'an (Chang'an) oli Silkkitien lähtökaupunki (c. 100 jaa.) © Kaidor
Tuottoisa silkkikauppa tuo paljon vaurautta Keltaisenjoen alueelle huipentuen Tang-dynastiaan 600-luvulla, jolloin rakennetaan myös Xi'anin Iso villihanhipagodi (viite).
600-luvulla ei rakenneta ainoastaan Isoa villihanhipagodia, vaan Xi'an – vanhalta nimeltään Chang'an (viite) – on tuohon aikaan maailman suurin kaupunki, kun Rooman ja Konstantinopolin asukasmäärät ovat 400- ja 500-luvuilla juuri romahtaneet (viite).
Xi'anin muuri
Hyppäämme nyt 1300-luvulle ja Ming-dynastiaan (1368-1644), jolloin Xi'anin nykyinen kaupunginmuuri on rakennettu (viite). Ensimmäinen muuri rakennettiin jo vuonna 194 eaa., mutta se, kuten koko muukin kaupunki tuhottiin Tang-dynastian lopussa vuonna 904. Paitsi Isoa villihanhipagodia ei tuhottu.
Tang-dynastian aikainen muuri on 35 kilometriä pitkä. Nykyinen muuri on suunnilleen "IMPERIAL CITY" -alueen kohdalla. © SY
Xi'anin alueella on ollut monta muuria. © SY
Xi'an on siis maailman suurin kaupunki Tang-dynastian aikana (600-900 jaa.). Silloin kaupungissa asuu 0,5-1 miljoonaa ihmistä. Tänä päivänä Xi'anissa asuu 8 miljoonaa ihmistä, mutta kaupunki on vasta Kiinan 10. suurin (viite).
Työvoima
Kiina on työvoimavaltainen talous (viite). Taksi maksaa 0,29 euroa kilometriltä eli vähemmän kuin oman auton käyttö Suomessa (viite). Kalterit pitävät huolen, ettemme kurista kuljettajaa. Hierontakeskuksesta ei saa normaalia lihashierontaa, vaan kokoelman erilaisia hoitoja ja niksautuksia. Varpaan kyntenikin he nappaavat itselleen.
Aina työvoima ei ole paikalla.
Vuori (Huashan)
Taksilla pääsee Huashanin kansallispuistoon, joka sijaitsee 150 kilometrin päässä Xi'anista.
Huashan (viite) (2018-08-28)
Huashanin turvallisuusmääräykset ovat samanlaiset kuin Yhdysvalloissa Zionin puistossa, eli niitä ei ole. Kettingistä voi pitää kiinni halutessaan.
Hotelli
Palkintojen perusteella hotellimme on priima.
Lammas
Xi'anissa syödään lammasta ja granaattiomenaa.
Runo
Iso villihanhi. Vai lentoemo? © Cephas / Kuvaa on muokattu.