Pikajuna Budapest-Praha
Sisällysluettelo |
---|
Lyhyesti
Toisen kaukomatkamme pääteemat ovat Elasto Manian alkujuuri, pikajuna vieraalla maalla sekä reaalisosialismi.
- 2021-12-23 Teksti tarkistettu.
- 2012-08-16 Teksti julki.
- 2012-07-28 Teksti alkaa.
- 2012-07-27 Matka päättyy.
- 2012-07-19 Matka alkaa.
Johdanto
Saamme tarjouksen lähteä Prahaan. Tuska ja Hirvi ovat liikekannalla.
Kun matkavalmistelut ovat puolestamme jo pitkälle hoidettu, tartumme tilaisuuteen. Pidennämme matkaa vielä alkupäästä ja lennämme ensin naapurikaupunkiin Budapestiin, Elasto Manian synnyinseudulle. Kyseessähän on fysiikkasimulaattori, jota olen tahkonnut tunnin, jos toisenkin.
Matka
1. päivä: Ryanair (Torstai, 19.7.2012, Budapest)
Menomatkalla Budapestiin pääsemme testaamaan ensimmäistä kertaa halpalentokoneyhtiö Ryanairin. Paikkalippuja ei ole, vaan istumaan mennään periaatteella etuilijat ensin. Saamme vierekkäiset paikat. Lennolla ostamme valkoviinin sekä suklaan (Mars).
Budapestin lentokentältä pääsee keskustaan linja-auton ja metron yhdistelmällä. Päätepysäkkimme on Deák Ferenc tér (viite).
Unkarilla ei ole ollut helppo historia. Häviö tulee molemmissa maailmansodissa ja sen jälkeen maahan leviää kommunismi. Varsovan liittoon Unkari liittyy vuonna 1955 Bulgarian, Tsekkoslovakian, Itä-Saksan, Puolan, Romanian ja Neuvostoliiton kanssa.
Varsovan liitto (viite) © Fenn-O-maniC
2. päivä: Balázs (Perjantai, 20.7.2012)
Budan linna ("B") (1617). Kuten etuoikealla olevan jermun hatusta voi havaita, on Budapest kuulunut aikanaan ottomaaneille (1541-1686). © Public Domain
Unkarin parlamenttitalo (viite) (2012-07-20)
Unkarin parlamenttitalo © Public Domain
Unkarin parlamenttitalo © Adrian Grycuk
Unkarin kruununjalokivet (viite). Valtakunnanomena (viite). © Schopenhauer
Parlamenttitalon jälkeen tapaamme Elasto Mania -suurlegendan, itse ohjelmointimestari Balázsin.
Tarkistamme Balázsin kanssa presidentinlinnan vahdinvaihdon.
Iltapalan haemme erinomaisesta kebab-grillistä, joka sijaitsee majapaikkaamme vastapäätä ja on auki kellon ympäri.
3. päivä: Sörözö (Lauantai, 21.7.2012)
Päivä alkaa Andrássy út -kadulla, jonka varrella on Budapestin ykkösresidenssejä. Kadun alla kulkee maailman toisiksi vanhin metro, vuonna 1896 rakennettu M1 (viite).
M1 (1896) © Public Domain
Andrássy út -kadun päässä sijaitsee Sankareiden aukio (viite) sekä Serbian suurlähetystö, johon pääministeri Imre Nagy pakenee vuonna 1956, kun Unkarin vallankumousyritys Neuvostoliitosta epäonnistuu (viite). Kun muistamme, että Varsovan liitto on perustettu vuotta aikaisemmin, niin voi todeta, että 1950-luvun poliittinen tilanne on Unkarissa kahtalainen.
Budapest vuonna 1956 © Nagy Gyula
Unkari sijaitsee mannerlaatan siirroskohdassa ja alueella on paljon kuumia lähteitä sekä niiden päälle rakennettuja kylpylöitä. Roomalaiset kutsuvatkin kaupunkia nimellä Aquincum. Me valitsemme Széchenyin kylpylän.
Széchenyin kylpylä © Public Domain
Aquincum (viite) © Civertan
Vajdahunyadin linna (viite) (2012-07-21) © u
Kylvyn jälkeen päädymme puistobileisiin, missä soi didgeridoo (viite).
Illalla on vuorossa matkan kohokohta eli junalipun osto. En olekaan aiemmin ostanut junalippua vieraalla maalla. Tilaus pitää tehdä huulilta lukien paksun lasiseinän läpi. Liput maksavat 29 euroa per henkilö. Unkarin kieltä osaava voi ostaa lipun internetistä 19 eurolla.
Ennen nukkumaanmenoa käymme nappaamassa vielä euron tequilat sörözöstä. Paitsi ettemme käykkään, sillä sörözön sisällä käy ilmi, ettei ulkona oleva mainos pidä paikkansa. Tälläistä ei luonnollisestikaan voi hyväksyä, joten istumme hetkeksi alas tarkastamaan tunnelman ja sitten häivymme paikasta ikuisesti.
4. päivä: Pikajuna (Sunnuntai, 22.7.2012)
Vuorossa on pikajuna vieraalla maalla. On aika jättää Budapest ja siirtyä Prahaan.
Pikajuna Helsinki-Turku © Valtteri Keski-Säntti
Pikajuna kulkee Bratislavan kautta, joten teknisesti katsoen käymme myös Slovakiassa.
Prahan juna-asemalta ulos tullessa tuoksuu yrtti. Kadulla useampi yrittää kasvia meillekin myydä, mutta mehän olemme tulleet juomaan olutta.
5. päivä: Kaljamarssi (Maanantai, 23.7.2012, Praha)
On yleisesti tunnustettu tosiasia, että Praha on oluenjuonnin mekka. Olen itse nautiskellut olutta jo vuodesta 2001 lähtien ja ensimmäisen dokumentoidun kaljamarssin tein vuonna 2007 (34 km). Jo on siis aikakin Prahan kaljakävelyn. Tällä kertaa emme kuitenkaan ahmi kilometrejä, vaan kulautamme mallasjuomat sisätiloissa.
Kafka (viite) (2012-07-23) © Tuska
6. päivä: Telaketju (Tiistai, 24.7.2012)
Tiistai on museopäivä. Aamupalaksi syömme sentin paksuisia pekoniviipaleita.
Tsekkoslovakia kokeili kommunismia Unkarin tapaan. Vuosien 1968–1969 tapahtumia kutsutaan Prahan kevääksi, jolloin Neuvostoliitto tukahdutti vastarintaliikehdinnän (viite).
Praha (1968) © Public Domain
Polttoitsemurha Prahassa on yksi rautaesiripun ensimurtumia (1969) (viite). (2012-07-24)
7. päivä: Pyhä Vitus (Keskiviikko, 25.7.2012)
Viimeisen kokonaisen päivän ohjelmassa on Prahan päänähtävyydet.
Vltava (viite) (2012-07-25)
Böömin kruununjalokivet sijaitsevat Pyhä Vituksessa (viite). Valtakunnanomena. © K. Pacovsky
Prahan astronominen kello (viite) (2012-07-24)
Prahan McDonald's:sta saa olutta yöllä.
8. päivä: Sarvet (Torstai, 26.7.2012)
Viimeisen päivän otamme rennosti ja menemme biergardeniin bierille.
Loppusanat
Matkan kokonaiskustannus on 800 euroa per nenä sisältäen kaiken (eli 89 euroa päivässä). Rahaa kului vähemmän kuin vuosi sitten Lontoossa (89e vs. 114e).
Reaalisosialismi näkyi yllättävän vähän Unkarin ja Tsekin pääkaupungeissa. Budapestissä oli turisteja saman verran kuin Helsingissä, mutta Praha sen sijaan on selvästi suositumpi kohde. Verrattuna Lontooseen myyjät eivät olleet hyökkääviä ja uskoivat kerrasta.
Nyt kun on maailmaa jo hieman nähnyt, niin voi todeta, että eri kulttuureissa ja yhteiskunnissa perusasiat, kuten liikenne, majoitus ja syöminen toimivat varsin samalla tavalla. Tämä ei tietenkään ole erityisen yllättävää, mutta nyt asia on varmistettu.
Mutta löysimmekö sielun, Budapestin ja Prahan? Ainakin kebabin ja kaljan, hyvän ja halvan. Ja kiitos on kenen? Kommunismin vai Kafkan? Minä sanon: Hirven ja Tuskan.