TELEVISIO

Assyria

Artikkelihistoria

  • 2024-02-03 Teksti on julkaistu.
  • 2022-04-17 Teksti on aloitettu.

Matka

Assyria, Babylonia, Egypti ja Persia ovat tärkeimmät suur-läntiset suurvallat Sumerin ja Heetin lisäksi ennen kreikkalais-roomalaista aikakautta, jotka maailmanhistoria tuntee. Henkilökohtaisesti olen tutustunut Assyriaan kokonaista yhden valokuvan verran.

Elämän puu (Vatikaani) (viite) (2013-05-21)

Elämän puu (865-860 eKr.) © Sanjar Alimov

Assyria sijaitsee Babylonian tapaan Kaksoisvirranmaalla ja valtakunnat ovatkin keskenään useamman kerran tukkanuottasilla, esimerkiksi vuonna 1235 eKr. (viite).

Babylon ja Assyria neuvottelevat rajasta. © Public Domain

Assurin kaupunki tunnetaaan jo 1900 eKr. (viite), mutta valtakunnaksi Assyriaa voi kutsua vasta 600 vuotta myöhemmin 1300 eKr.

Sumerin jälkeen (4000–2000 eKr.) Mesopotamiaa hallitseekin ensin Babylonia (1894–1595 eKr.) (viite) ja sitten Mitanni ja Kassiitti (viite) (viite).

Kaksoisvirranmaa ennen Assyrian valtakuntaa (1400 eKr.) © Enyavar

Assyrian historia jaetaan kolmeen vaiheeseen: vanhaan aikaan (2025–1364 eKr.), keskivaltakuntaan (1363–912 eKr.) ja Uus-Assyriaan (911–609 eKr.)

Assyria ja Babylon ovat tasavahvoja vuonna 1200 eKr. © FDRMRZUSA

Laajimmillaan Assyrian valtakunta on vuonna 671 eKr.

Uus-Assyrian valtakunta (824-671 eKr.) © Public Domain

Takaisin Babylonialle Mesopotamian valtikka siirtyy vuonna 609 eKr.

Leijona

Assyrialaiset pitävät leijonista tai ainakin niiden metsästyksestä.

Leijonanmetsästys (883-859 eKr.) © Richard Mortel

Leijonanmetsästysjuhla (668-627 eKr.) © Lawson G. Stone

Gilgamesh ja leijona (713-706 eKr.) © Darafsh

Kuninkaan huvitus Assyriassa © Public Domain

Kuninkaan huvitus Assyriassa © Public Domain

Leijonanmetsästyksestä on säilynyt ihan sarjakuvakin.

Sarjakuva leijonanmetsästyksestä (645-635 eKr.) (viite) © Carole Raddato

Myös musta obeliski on säilynyt.

Shalmaneser III:n musta obeliski (827-824 eKr.) (viite) © Neuroforever

Mustan obeliskin kaksi ensimmäistä scriptiä kuvaavat kuulemma israelilaisen kuninkaan Jehun vierailun. © Public Domain

Ja savinen kahdeksankulmiokin on säilynyt.

Savinen kahdeksankulmio kertoo assyrialaisen kuninkaan, Tiglath-pileser I:n, elämästä (1100 eKr.) © Neuroforever

Assyrian pääkaupunki on ensin Assur ja myöhemmin Ninive (c. 705-612 eKr.) – välillä myös Nimrud ja Dur-Šarrukin (viite) (viite).

Assyrialainen puutarha © Gary Todd

Lamassu on assyrialainen vartijahahmo, jossa yhdistyvät ihmisen, linnun sekä sonnin hahmot (viite).

Lamassu © Unknown

Lamassu (Ninive) © Public Domain

Lamassu (Persepolis) © Alborzagros